|

MUISTOISSA
Sateenkaarisilta
Juuri taivaan tällä puolella on paikka, jota kutsutaan
Sateenkaarisillaksi.
Kun sellainen eläin kuolee, joka on ollut täällä erityisen läheinen
jollekulle, tuo lemmikki menee Sateenkaarisiltaan.
Siellä on niittyjä ja mäkiä kaikille erityisille ystävillemme, jotta ne
voivat juosta ympäriinsä ja leikkiä yhdessä.
Siellä on paljon ruokaa, vettä ja auringonpaistetta, ja ystävämme ovat
lämpimässä ja niillä on hyvä olla.
Kaikki sellaiset eläimet, jotka ovat olleet sairaita tai vanhoja, ovat
jälleen terveitä ja elinvoimaisia;
haavoitetut tai vammautuneet ovat jälleen eheitä ja voimakkaita, juuri
sellaisia jollaisina muistamme ne
menneitten aikojen unissamme. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä yhtä
pientä asiaa lukuun ottamatta:
jokainen niistä kaipaa jotain jälkeen jäänyttä niille erityisen tärkeää
henkilöä.
Ne kaikki juoksevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jolloin
joku yhtäkkiä pysähtyy ja
jää tuijottamaan etäisyyteen. Sen kirkkaat silmät ovat tarkkaavaiset, sen
innokas keho vapisee.
Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmästä kiitäen vihreän ruohokentän yli
nopeammin ja nopeammin.
Se on onnistunut näkemään sinut, ja kun sinä ja erityinen ystäväsi
lopulta kohtaatte, te takerrutte toisiinne
jälleennäkemisen riemussa ettekä koskaan enää eroa. Onnellisia suukkoja
sataa kasvoillesi, kätesi hyväilevät rakastettua päätä,
ja katsot jälleen kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin
kauan olivat poissa elämästäsi, mutta eivät koskaan poissa sydämestäsi.
Sitten ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...
Kirjoittaja tuntematon
FIN MVA HANLAIT MONA-LISA
19.2.1993 - 14.1.2008

 
ZAUBERWORT CLEO
9.5.2002 - 17.9.2005

hd D ed 0 silmät terveet
VSP, 3xSERT, CACIB, VACA
JT hyväksytty
LT hyväksytty +140p
Suuri Persoona on
poissa.
Suru on valtava.
Kirppu sairasti
epilepsiaa. Yksi lääke ei tehonnut ollenkaan, toinen auttoi vähän aikaa.
Sen aikaa, että Kirpulla oli hyvä viimeinen kesä. Sitten sairaus vei
voiton.
Nyt Kirpun on hyvä
olla.
 
sekarotuinen narttu
ZETA
1.8.1988 - 17.1.2005
Zeta tuli Tessun
kuoleman jälkeen puolivuotiaana ongelmakoirana.
Sitä oli pidetty paljon
yksin ja sitten hakattu kun oli tehnyt tuhojaan.
Zetan kanssa sai tehdä pitkän työn luottamuksen kanssa, mutta kun se oli
voitettu, lähdettiin koulutuskentälle.
Siihen aikaan ei sekarotuisen kanssa päässyt kilpailemaan asti, mutta
treenattiin
kyllä kaikkea tokosta agilityn kautta jälkeen.Silloin
se harrastuskärpänen puri.
Zeta oli koko pitkän
ikänsä (16,5v) perusterve koira.
 
beagle narttu
TESSU
28.2.1988 - 27.11.1988
Tessu jäi auton alle
vajaa 10kk ikäisenä.
______________________________________________________________________
Hanna Hynynen, Kasarmintie 6as2, 25250 Märynummi
Puh: 050 555 6212 email: hanna(at)hollyspot.net |