Hei! Olen Röntysen Tepa Kiuruvedeltä,
Pohjois-Savosta. Olen koulutukseltani psykiatrian sairaanhoitaja ja
ammatiltani perhekodin äiti / johtaja. Mieheni Karin kanssa
ylläpidämme Himaharju-nimistä perhekotia 17 km päässä Kiuruvedeltä
aidossa ja avarassa maalaismiljöössä. Kodissamme kanssamme lasten
lisäksi asuvat rottweilerimme Finnweilers Bella, Bellan tytär Bruella
sekä beaglemme Iita.
Tallissa meillä on lisäksi hevosia, poneja ja kaneja. Bella on meidän
ensimmäinen rottweilerimme ja tuli meille v. 1996 Anja ja Kai
Merimaalta, joille olen ikiaikaisesti kiitollinen paitsi Bellasta, niin
myös kaikista niistä vuosien varrella saamistani ohjeista ja neuvoista,
joita ilman en olisi selvinnyt (tai ainakaan koirat eivät olisi
selvinneet).
Olen kasvattanut monta ajokoirapentuetta
ja yhden Novascotian noutajapentueen sekä kolme rottweilerpentuetta,
joista A-pentue syntyi 2001 ja B-pentue 2003, emänä Finnweilers Bella.
Viimeisin pentue syntyi 2006 Bellan
tyttärelle Bruellalle.
Kasvatuksemme on pienimuotoista ja teemme
sitä paitsi oman perheen, niin myös meillä asuvien lasten iloksi.
Pentueemme kasvavat kotioloissa saaden paljon tilaa liikkua sekä sisällä
että ulkona. Kasvatustyölläni pyrin ensisijaisesti
terveeseen rottweileriin,
joka sekä ulkonäöltään että luonteeltaan olisi rotumääritelmän mukainen,
mielestäni mikään ominaisuuksista ei sulje toista pois.
Toivon, että pennut uusissa kodeissaan
pääsevät ensisijaisesti perheenjäseniksi, toki kannustan omistajia
harrastamaan koiriensa kanssa, mahdollisuuksien kirjo kun on melkoinen.
Pennut luovutetaan 7 viikon ikäisinä, eläinlääkärin tarkastamina ja
sirutettuina. Kasvattajana toivon
saavani pysyä mukana pentujen elämässä, vaikka ne pesästä
lentävätkin. Tervetuloa sivuillemme !